Koh Samet on yksi Thaimaan suosituimmista saarista. Suosio johtuu sen kauniista valkoisista hiekkarannoista ja turkoosista vedestä – sekä siitä, että saari on lähellä Bangkokia. Ekkamain bussiasemalta on noin kolmen tunnin ajomatka satamaan, josta saarelle pääsee joko lautalla (40 min) tai pikaveneellä (10 min).
Koh Sametin maine ei selvästikään ollut koskaan vakuuttanut minua ja Juhanaa, sillä emme olleet siellä kaikkien näiden Thaimaassa vietettyjen vuosien aikana käyneet. Olin ehkä ajatellut, että se on niin tupaten täynnä ihmisiä, ettei sinne kannata mennä.
No, nytpä menimme.
Olimme sopineet hyvän ystävämme kanssa, että lähdemme pienelle lomalle heti, kun kaikille sopii. Sopivaa rakoa jouduttiin odottamaan hyvinkin kauan, mutta vihdoin se koitti – yhden umpilisäkeleikkauksen, yhden elokuvaensi-illan ja kaikenlaisten työkiireiden jälkeen. Koska meillä oli käytössä vain pitkä viikonloppu, päätimme, että nyt voisi olla hyvä hetki lähteä katsomaan, miltä se Koh Samet näyttää. Siellä olisi varmasti kivat rannat, sään pitäisi olla parempi kuin Bangkokissa ja koska nyt on ”low season”, uskoimme, että emme joutuisi ihan kamalaan ryysikseen.
Miniloma Koh Sametilla
Matkasimme saarelle torstaina bussilla ja sitten lautalla. Lähdimme kotoa puoli seitsemän aikaan aamulla ja olimme perillä saarella ennen puolta päivää. Melko kohtuullinen matka siis.
Olimme valinneet aikalailla arpomalla majoitukseksi Tubtim Resort -nimisen paikan, joka sijaitsee pienellä Ao Tubtim -rannalla. Ranta oli odotusten mukaisesti ihanaa hienoa hiekkaa, meri kimalteli houkuttelevana ja majapaikan bungalowit olivat ihan superkivat. Meidän resortin ainoa miinus oli, että ravintolan henkilökunnalla ei oikein ollut motivaatiota palvella asiakkaita, joten päädyimme viettämään suurimman osan aikaamme rannan toisessa ravintolassa Reefissä (joka oli 5/5).
Päivät saarella toistivat itseään sellaisella ihanalla tavalla, kun päivät lomalla tekevät. Uimme, makoilimme rannalla ja luimme kirjoja. (Yritän parhaillaan lukea erään henkilön muistelmia hänen vuosistaan Bangkokissa, koska haluaisin itsekin kirjoittaa jotain sellaista. Tämä kirja on kuitenkin niin tylsä, että se ei meinaa edetä millään – pelkään, että omani olisi myös). Vähän väliä söimme tai joimme jotain: tilasimme ravintolasta erilaisia cocktaileja ja herkullista simpukkapastaa ja ostimme ohikulkevilta kaupustelijoilta tulista som tam -salaattia, kookoksia ja mangostani-hedelmiä. Sivusilmällä katselimme, kun meidän resortin pulskia koiria yritettiin houkutella harrastamaan vesiliikuntaa.
Yhtenä iltana käväisimme kulman takana sijaitsevalla Ao Phai -rannalla. Siellä oli isoja ravintoloita, baareja ja hotelleja. Emme viehättyneet, mutta pysähdyimme juomaan nostalgian vuoksi yhden bucketin, eli pieneen muoviseen ämpäriin tehdyn drinkin, josta koko porukka juo omilla pilleillään (tämä konsepti oli ainakin aikoinaan Thaimaassa tosi suosittu) ja palasimme omalle puolellemme.
Sunnuntaina olimme aika lailla valmiita lähtemään kotiin. Olimme syöneet ja juoneet itsemme ähkyyn, joka paikka oli täynnä hiekkaa ja saman rannan edestakaisin käveleminen alkoi vähän kyllästyttää. Jos olisimme jääneet pidemmäksi aikaa, olisi tässä kohtaa pitänyt ainakin muuttaa jollekin toiselle rannalle.
Huono onni jatkuu
Olen ollut tänä keväänä hyvin epäonninen. Ja tämä joku minuun tarttunut huono onni päätti muistuttaa olemassaolollaan myös tällä saarilomalla.
Toisena iltana olin tulossa vessasta takaisin meidän ravintolapöytään, kun eräs söpö pikkukoira varasti huomioni. Sen seurauksena en katsonut jalkoihini ja kompastuin korkean porrasaskelman alas. Muutaman sekunnin mietin, murtuiko jalka, mutta alkusäikähdyksen jälkeen kipu ei onneksi ollut niin paha ja pystyin laittamaan jalalle painoa. Nilkka turposi jonkun verran, mutta kävely onnistui joten kuten – rantalomalla ei onneksi tarvitse paljon liikkua.
Lauantaina eräs ystävä liittyi seuraamme. Emme ole nähneet häntä kovinkaan paljoa kevään mittaan, joten selostin hänelle kaikki epäonnekkaat asiat, jotka minulle ovat tänä vuonna tapahtuneet: tietokoneen hajoamisen, pankkitilin sulkemisen, umpilisäkeleikkauksen, leikkaushaavan tulehtumisen ja nyt vielä tämän nyrjähtäneen nilkan.
Ystävämme pudisteli päätään ja sanoi: “En tiedä uskonko tällaiseen, mutta pitäisiköhän sinut viedä johonkin temppeliin siunattavaksi?”
Olen avoin ehdotukselle.
Vinkkejä Koh Sametille
Koh Samet on tosi suosittu lomasaari. Me olimme siellä kesäkuun puolivälissä, eli low seasonilla, ja ihmisiä oli silti erityisesti la-su ihan tarpeeksi. En ehkä itse matkustaisi Sametille huippusesonkiaikaan. Kuulimme, että esimerkiksi Reef-ravintolaan, jossa pääasiassa söimme, pitää sesonkiaikaan varata pöytä.
Saaren rannat ovat sitä hiljaisempia, mitä alemmas menee. Ensimmäinen ranta, Sai Kaew, on todella tiiviisti rakennettu baari- ja bileranta. Siitä alaspäin rannat hiljalleen rauhoittuvat. Me olimme Ao Tubtim -rannalla ja jos menisin Sametille uudestaan, menisin vielä paljon alaspäin.
Koh Sametille pääsee erilaisilla bussi/minibussi/tila-auto & lautta/pikavene -kombinaatioilla. Liput voi ostaa etukäteen esimerkiksi 12go.asia -nettisivulta.
Koh Sametin satamassa on iso 7-Eleven, jossa voi pysähtyä ostoksille ennen matkan jatkamista.
Satamassa on songthaew-autoja, joilla voi ottaa joko kimppakyydin muiden samaan suuntaan menijöiden kanssa tai varata koko auton vain omalle porukalle. Autoparkin vieressä on hinnasto, josta näkee, mitä kyyti millekin rannalle maksaa.