Kun menen ravintolaan kavereiden kanssa syömään, oletan automaattisesti, että kaikki pöytään tilattavat annokset on tarkoitettu jaettaviksi. Täällä vain hyvin harvoissa tapauksissa tilataan annos pelkästään itselle.
Thairuokaa syödään haarukalla ja lusikalla tai puikoilla, enkä enää useinkaan osaa kaivata ruokaillessa veistä. Meidän omastakaan keittiöstä ei itse asiassa löydy yhtään ruokailuveistä.
Ruoka on tehty jaettavaksi
Minusta on tullut sosiaalisesti paljon rohkeampi ja aktiivisempi. Tutustun helposti uusiin ihmisiin ja aloitan usein keskusteluja vieraiden kanssa. Koen yhä välillä hetkiä, jolloin katselen itseäni sosiaalisissa tilanteissa ulkopuolelta ja mietin: onko tuo todella minä? Todettakoon kuitenkin, että olen social butterfly vain Bangkokissa – tämä luonteenpiirre ei edelleenkään kuulu Suomi-minääni.
Ennen minua huvitti, kun thaimaalaiset käyttivät LINEssa (suosittu WhatsAppin kaltainen viestipalvelu) söpöjä, usein sydämillä höystettyjä tarroja/stickereitä virallisissakin keskusteluissa – esimerkiksi viestitellessäni asuntovälittäjän tai ruokakaupan kanssa. Nykyään teen niin itsekin.
Viestinvaihtoa ruokakaupan kanssa
Kun katson sääkarttaa ja näen, että seuraavalle viikolle luvataan 32 astetta, ajattelen: ihanan viileää. Sisätiloissa kuumuudensietoni on kuitenkin heikentynyt, ja Suomessa käydessä ärsytti, kun missään ei ole ilmastointia.
Minusta tuntuu luontevammalta heittää vessapaperi roskikseen kuin pönttöön.
Olen tottunut siihen, ettei Bangkokissa kävellä mihinkään. Täällä on kuuma, kävelytiet ovat onnettomia ja välimatkat pitkiä. Jos johonkin joskus voi kävellä, se tuntuu aivan ihanalle.
Asioita, joita Bangkok ei ole minussa muuttanut (vaikka olisi voinut): olen edelleen kärsimätön, pelkään torakoita, en kestä kovia ääniä ja hermostun ruuhkista.
