Palasimme hetki sitten Suomesta “kevätlomalta” takaisin Bangkokiin. Tätä reissua oli todella odotettu, sillä edellisestä ehti vähän vahingossa ja yllättäen vierähtää lähes kokonainen vuosi. Viikot Suomessa hujahtivat vauhdilla ohi, kuten aina, ja juuri kun olin taas oppinut, että vessapaperin saa laittaa pönttöön, olikin aika lähteä pois.
Suomi tuntui tutulta, tavalliselta, ihanalta, rakkaalta ja raikkaalta. Ei todellakaan tuntunut siltä, että olisimme olleet vuoden poissa – mitä nyt pankkikortin pin-koodia piti vähän muistella, sekä sitä, minkä tyyppinen matkalippu pitää ostaa, jos matkustaa Helsingistä Espooseen.
Säiden puolesta Suomi tarjoili meille kaikkea: välillä sai pukea päälle toppatakin, välillä kesähameen. Kaikki odottivat, että jäädymme pystyyn kylmillä säillä (eivät he ihan väärässä olleet), mutta yllättäen eniten ahdisti se, että kuumina päivinä myös sisällä oli kuuma, koska missään ei ole ilmastointia. Pidän myös vuosi vuodelta vähemmän Suomen kevään loputtomasta valon määrästä: mielestäni yöllä saisi olla ainakin kuusi tuntia silkkaa pimeyttä.
Suomalaiset ruokakaupat saivat minut hihkumaan ilosta kerta toisensa jälkeen. Se juustojen, jäätelöiden, leipien, karkkien ja siis aivan kaiken käsittämätön määrä ja valikoima on jotain sellaista, mitä täällä Bangkokissa haikeudella muistelen. En kauheasti liioittele, jos sanon, että yksi reissun kohokohdista oli päästä ostoksille erääseen upouuteen espoolaiseen supermarkettiin.
Ruoan hinnassa ei sen sijaan ollut mitään ihanaa. Bangkokissahan kaikki ulkomailta tuodut tuotteet ovat tosi kalliita (korkeat tuontiverot) ja olen aina kauhistellut, kuinka paljon täällä esimerkiksi juustot maksavat. Ruoan hinta on kuitenkin nyt noussut Suomessa niin paljon, että eivät nämä (ulkomaalaisten tuotteiden) hinnat täällä enää niin paljon päätä huimaa. Itseasiassa esimerkiksi pullon italialaista oliiviöljyä saa nyt halvemmalla täältä kuin meidän lähikaupasta Suomessa.
Ravintoloissa käydessä havaitsin aivan uudenlaisen ärsytyksen aiheen: oli vaikea keskittyä oman pöydän keskusteluun, kun ymmärsi kaiken, mitä viereisissä pöydissä puhuttiin. Bangkokissa muiden seurueiden jutut menevät pääosin onnellisesti oman ymmärryksen ohi. Hassua, millaisiin asioihin sitä voikin alkaa kiinnittää huomiota.
Paluu Suomesta Thaimaahan meni todella kivasti. Lennolla saimme vallata kahdestaan koko kolmen penkin rivin, ja koneessa tarjoiltiin pitkästä aikaa hyvää ruokaa. Lentokentällä kaikki sujui super nopeasti ja meidän siivooja tuli meidät taas sieltä hakemaan. Ystävä, joka oli pitänyt huolta meidän asunnosta poissaolomme ajan, oli ostanut meille kotiin odottamaan ruokaa ja kukkia.
Mutta, siirtyminen maasta toiseen vie kuitenkin aina oman veronsa. Aikaerorasitus on tuntunut kropassa ja ympäristön muutos vaatinut taas henkistä sopeutumista. Olen joskus jossain kuullut sanonnan, että sielu matkustaa lentokonetta hitaammin – ja minun sieluni taitaa olla erityisen hidasta sorttia.
