Jalka oven välissä – mitä tekisin toisin, jos nyt muuttaisin Bangkokiin

by Tintti

Kun neljä vuotta sitten muutimme takaisin Bangkokiin, en oikein tiennyt, mihin olin palaamassa. Toki kaupunki oli meille tuttu – olimmehan asuneet täällä vuoden verran 2018–2019. Mutta moni kaveri ja tuttu oli lähtenyt pandemiavuosina pois ja kolmessa vuodessa kaupungissa oli muutenkin muuttunut vaikka mikä. Ja olin kai itsekin muuttunut. Paluu jännitti.

Jännitys muuttui epävarmuudeksi, josta en meinannut päästä irti. Koko ensimmäinen vuosi, tai puolitoista, meni tunnustellessa – ja jopa liikaa ylianalysoidessa – miltä paluu minusta tuntui. Oliko tämä edelleen se paikka, jossa haluan olla? Vieläkö tämä oli minun unelmani? Pystyisinkö löytämään paikkani kaupungista, josta lähes koko entinen yhteisömme oli haihtunut pois? Niin kauan kuin pohdin ja epäröin, en oikeasti asettunut. Elin jalka oven välissä, ja jälkikäteen voin sanoa, että se jos mikä oli tyhmää. Sillä tavoin jää kaikesta paitsi.

Jos nyt muuttaisin Bangkokiin, tai ihan mihin tahansa, laittaisin heti kaiken peliin. Ihan sama, miten lopulta käy: asuisinko siellä vuoden vai kymmenen.

Käytännössä tekisin nämä asiat toisin.

Koti

Bangkokiin palattuamme löysimme vuokra-asunnon aika pian. Se valikoitui puhtaasti järkisyistä: asunto oli melko edullinen, sijainti oli hyvä ja talo oli siisti ja uusi. Se tuntui ennen kaikkea helpolta ratkaisulta.

Asunto ei kuitenkaan ollut yhtään sitä, millaiseksi olin kotimme Bangkokissa kuvitellut. Se oli meille kahdelle liian pieni, eikä siinä ollut esimerkiksi parveketta, jota olin kovasti toivonut. Koko asunto tuntui enemmän hotellihuoneelta kuin kodilta ja vain vahvisti tunnetta siitä, että elämäni täällä oli vain väliaikaista.

Puolentoista vuoden jälkeen muutimme vihdoin uuteen asuntoon. Se oli tilava ja kivasti sisustettu, sen isoista ikkunoista tulvi iltaisin sisään uskomattoman kaunis valo, ja siellä oli myös se parveke. Yhtäkkiä koko kaupunki alkoi tuntua enemmän kodilta.

Jos nyt muuttaisin Bangkokiin, panostaisin heti alusta asuntoon, jossa voisin kuvitella asuvani vuosia. Koti ja siellä viihtyminen ovat minulle niin tärkeitä asioita, että en tekisi niiden suhteen enää kompromisseja, vaikka en tietäisi, mitä tulevaisuus tuo.

Tavarat

En ensimmäisen puolentoista vuoden aikana ostanut Bangkokissa juuri mitään. Minusta tuntui, että koska saattaisimme milloin tahansa päättää muuttaa jonnekin muualle, pitäisi elämäni mahtua pariin matkalaukkuun. Se toi jonkinlaista turvallisuuden tunnetta: tiesin, että lähteminen olisi helppoa.
Toisaalta se myös piti yllä tunnetta, että olin matkalla enkä asumassa.

Nyt antaisin itselleni heti luvan ostaa asioita ja tekisin kodista ensimmäisistä päivistä lähtien viihtyisän: viherkasveja, koriste-esineitä, kivoja astioita. Minkään ei tarvitse olla kallista, eikä mitään tarvitse välttämättä ostaa uutena. Bangkokin kaltaisessa kaupungissa, jossa ihmisiä tulee ja menee, Facebook-ryhmät ovat täynnä myynti-ilmoituksia, kun ihmiset tyhjentävät kotejaan halvalla. Ja jos tavaroista haluaa joskus päästä eroon, se onnistuu kyllä. Tai matkalaukkuja voi ostaa lisää.

Kieli

Thain kielen opiskelu, tai oikeastaan opiskelematta jättäminen, on kuoppa, johon todella moni Bangkokiin muuttava ulkomaalainen kompastuu. Ja niin olen minäkin tehnyt.

Kielen opiskelu vaatii aikaa, vaivaa ja paneutumista. Jos ei tiedä, kuinka kauan aikoo täällä asua, voi olla vaikea motivoida itseään sitoutumaan siihen. Miksi tuhlaisin aikaa thaitunneilla, jos asumme täällä vain tämän vuoden? Tai ehkä kaksi? Ja sitten niitä vuosia saattaakin yhtäkkiä olla takana vaikka kuinka paljon.

Onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä. Olen palannut thain opiskelun pariin, ja nykyään yritän opiskella joka päivä – edes viisi minuuttia. Mutta jos muuttaisin tänne nyt, aloittaisin heti thaitunneilla käymisen enkä lopettaisi tai pitäisi taukoja vain siksi, että tulevaisuus mietityttäisi.

Ihmissuhteet

Viimeisenä ja ehkä tärkeimpänä ovat ihmissuhteet.

Kun muutimme takaisin, suhtauduin ihmissuhteisiin melko välinpitämättömästi. Meillä oli täällä ennestään muutama tärkeä ihminen, ja he tavallaan riittivät minulle – vaikka näimme heitä olosuhteiden pakosta lopulta aika vähän. Uusia ystäviä en oikein edes yrittänyt tehdä. Tyydyin siihen, että viikonloppuisin ulkona käydessä juttelimme hyvänpäivän tuttujen kanssa niitä näitä.

Ajattelin ihmisistä samaa kuin kaikesta muustakin: miksi panostaisin, jos emme kuitenkaan ole täällä pitkään? En jaksanut nähdä vaivaa. Meillä oli näennäisesti sosiaalinen elämä, mutta todellisuudessa lilluimme muiden mukana olematta itse asiassa osa yhtään mitään.

Ajan myötä ymmärsin, että en pääse osaksi tätä kaupunkia, jos en muuta ajatusmalliani. Aloin itse tehdä aloitteita ja ehdottaa ihmisille yhteistä tekemistä. En edelleenkään tiennyt, kuinka kauan Bangkok olisi meille koti, mutta tajusin, ettei elämämme täällä saa kunnon mahdollisuutta, jos en edes yritä luoda omaa yhteisöä.

Ja se oli tosi tärkeä muutos. Kun oma yhteisö alkoi muodostua, myös koko väliaikaisuuden tunne painui taka-alalle.

Asua vai elää

Pohjimmiltaan kaikessa oli kyse samasta asiasta: on eri asia asua kuin elää jossain. Asuin Bangkokissa pitkään sillä ajatuksella, että olen täällä vain käymässä. Ja kun jää norkoilemaan oven väliin, ei ole oikein missään – ei siellä eikä täällä.

En vieläkään tiedä, kauanko asumme Bangkokissa. En kuitenkaan enää aktiivisesti mieti sitä, vaan yritän elää täällä ja nyt.

Jos muuttaisin Bangkokiin tänään, yrittäisin alusta asti elää enkä vain asua – riippumatta siitä, kuinka monta vuotta uskoisin tai toivoisin lopulta olevani täällä.

Elämästä kun ei koskaan tiedä.


Haluatko uudet jutut suoraan sähköpostiisi? Aika kaukana löytyy myös Substackista. Tilaaminen on ilmaista, ja kun julkaisen uuden postauksen, se tupsahtaa saman tien postilaatikkoosi. Tilaa tästä!

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Saattaisit pitää myös näistä