Bangkokissa on ollut kuuma kevät. Huhtikuussa täällä mitattiin 19 perättäistä päivää vaarallisen korkeita lämpöindeksilukemia – vaarallisen korkeaksi lämpötila katsotaan, kun “tuntuu kuin” -lämpö ylittää 41 °C. Chao Phraya -joen pinta on niin alhaalla, että meidän talon veneelle vievä laituri on lähes pystysuorassa. Viime viikolla olin pyörtyä käveltyäni keskipäivän paahteessa muutaman kilometrin.
Bangkokista on ennustettu tulevan ASEANin kuumin suurkaupunki vuoteen 2050 mennessä.
Suurimman osan tästä kuumasta kaudesta olen kuitenkin viettänyt sisällä ilmastoiduissa tiloissa. Lähinnä kotona tai sairaalassa.
Muistatte ehkä, että olin helmikuussa tähystyksellä tehdyssä umpilisäkkeen poistossa. Leikkaus meni hyvin ja toipuminen lähti mallikkaasti käyntiin. Isoimman leikkaushaavan paraneminen oli kuitenkin hidasta, ja kävin näyttämässä sitä kirurgilleni monta kertaa. Maaliskuun puolivälissä homma vaikutti vihdoin olevan paketissa.
Seuraavalla viikolla haava tulehtui.
Tästä alkoi pitkä ja turhauttava rumba, johon sisältyi päivittäisiä lääkärikäyntejä, kaksi bakteerinäytettä, yksi CT-kuva ja monta viikkoa kalliita japanilaisia antibiootteja. Muutamaan otteeseen olin aivan varma, ettei tämä lopu ikinä.
Mutta sitten viimein se loppui.
Paraneminen tapahtui juuri kreivin aikaan toukokuuksi. Tässä kuussa on nimittäin kaksi merkittävää tapahtumaa: minun syntymäpäiväni ja hyvän ystävämme elokuvan ensi-ilta.
Ystävämme on kirjoittanut ja ohjannut kauhuelokuvan, joka tulee teattereihin parin viikon päästä. Me pääsemme katsomaan sen ensi-iltaan ja sen jälkeen juhlimaan ensi-iltabileisiin. Aivan huikean jännittävää ja ihanaa!
Kaikkien tämän kevään vastoinkäymisten jälkeen päätin, että haluan hemmotella itseäni teettämällä uuden mekon näin erityistä iltaa varten.
En ole teettänyt vaatteita kuin muutaman kerran aikaisemmin: kerran yhdessä liikkeessä ja pari kertaa ystäväni on lähettänyt kankaat ja ohjeet tuntemalleen ompelijalle, ja olen saanut valmiin vaatteen postissa. Nyt halusin kuitenkin istuvan mekon, jota pääsisin sovittamaan tekoprosessin aikana. Menin siis siihen ainoaan ompelimoon, jossa olen aiemmin käynyt.
En ollut viime kerralla tuossa ompelimossa asioidessani ihan täysin tyytyväinen kaikkeen. Päätin kuitenkin antaa paikalle uuden mahdollisuuden, sillä ompelun jälki on todella hyvää ja kankaita on valtava valikoima (ne kyllä kannattaisi ostaa itse, saisi paljon halvemmalla). Ystäväni lähti ensimmäisellä kerralla mukaani. Hän on paitsi uunituore käsikirjoittaja ja ohjaaja, myös ammatiltaan stylisti, eli tietää vaatteista ja kankaista paljon.
Esittelin liikkeen omistajalle ideani ja valitsimme kankaan. Sillä välin kun minusta otettiin mittoja, omistaja oli kuiskannut ystävälleni – joka on siis thaimaalainen – että jos hän haluaa teettää jotain, hän saa halvemman “thaihinnan”.
Huokaus.
Tätähän täällä kyllä tapahtuu jatkuvasti: paikallisille ja ulkomaalaisille on eri hinnat. Mutta tämä oli silti jotenkin poikkeuksellisen luokatonta. En myöskään ymmärrä, kuvitteliko rouva, ettei ystäväni kertoisi minulle tästä?
Taitaa olla aika etsiä uusi ompelimo.
Ps. Aika kaukana -blogi saa kaverikseen Substack-uutiskirjeen. Ajatuksenani on, että julkaisen uutiskirjeen kerran tai pari kuukaudessa. Kerron siinä lyhyesti ajankohtaisia asioita ja fiiliksiä, ja linkitän siihen uusimmat blogipostaukset. Yksinkertaisimmillaan tämä on siis vain uusi, helpompi tapa saada ilmoitus uusista Aika kaukana -blogipostauksista. Opettelen vasta käyttämään Substackia, joten jotain sekoilua saattaa olla luvassa.