Herätyskello pirahti 05.00. Olin nukkunut ehkä neljä tuntia, mutta sängystä nouseminen ei silti harmittanut. Nopea suihku, viime hetken stressaamiset (onko kaikki tarpeellinen pakattu?), ilmastointi pois, valot pois, ovi lukkoon. Lähellä asuva ystävä nappasi meidät samaan taksiin ja ajelimme heräilevän kaupungin läpi Ekkamain bussiasemalle. Siellä tapasimme loput lomajengistämme, lunastimme etukäteen varatut matkaliput ja hyppäsimme bussiin. Matka Koh Changin saarelle oli alkanut ja edessä häämötti viikon mittainen rantaloma!
Bileet
Saavuimme Koh Changille iltapäivällä. Olimme kaikki uupuneita ja kiemuraisten ajoteiden pökerryttämiä. Söimme nopeasti ja vetäydyimme suihkuun ja päiväunille. Sänky tuntui taivaan lahjalta.
Vähän ennen auringonlaskua ihmiset alkoivat mönkiä ulos bungaloweistaan. Istuimme rannassa ja joimme olutta, toiset kävivät uimassa, yksi lennätti dronea. Hotellin omistaja (ystävämme entinen työkaveri) kertoi, että hänellä oli pieni baari vähän kauempana. Hän oli menossa sinne soittamaan musiikkia ja pyysi meitä mukaan. Tietysti!
Muutama olut lisää ja tunnelma katossa. Meistä pursusi pitkään odotetun loman alkamisen riemua. Tanssimme hikisinä baarin edustalla kadun varressa ja yritimme houkutella ohikulkijoita mukaan. Joimme drinkkejä, joita juodaan vain lomalla: Pina Colada, Sex on The Beach, Long Island Ice Tea. Myöhemmin kävimme ravintolassa, jossa naiset lauloivat Pohjois-Thaimaalaista musiikkia ja ruoka oli äärettömän tulista. Palattuamme bungaloweille paransimme maailmaa vielä muutaman oluen verran. Viimeiset hiipivät nukkumaan vasta, kun aamu alkoi kajastaa.
Ruoka
Istuimme rannassa pimeyden jo laskeuduttua. Horisontissa näkyi ainakin seitsemän vihreänä hohtavaa laivaa. “Kalmarinpyyntialuksia”, totesimme. Kaveri tiesi kertoa, että vihreä väri houkuttelee planktonia, joka houkuttelee perässään pikkukaloja ja ne taas perässään kalmareita.
Tämän keskustelun päätteeksi olikin sitten hyvä lähteä ravintolaan tutustumaan lähemmin näihin vihreän valon huijaamiksi tulleisiin kalmareihin. Olimme pyytäneet hotellimme omistajalta vinkkejä paikasta, jossa saisimme parhaiten tyydytettyä loputtoma merenelävien himomme. Hän suositteli ravintolaa nimeltä Seafood Friend (Phuuan Seafood). Sinne siis.
Tilasimme ravintolassa vähän kaikkea: höyrytettyjä katkarapuja ja rapuja, voissa ja valkosipulissa paistettuja simpukoita, grillattua mustekalaa ja ostereita. Kaikki oli tuoretta ja hyvin kypsennettyä ja ihanaa – voi kun voisin syödä tuollaista ruokaa joka päivä! Meitä oli syömässä kuusi henkeä ja koko illallinen ruokineen + muutama pullo olutta ja vettä maksoi yhteensä 2700 thb eli noin 70 euroa.
Muutenkin söimme viikon aikana kalaa ja äyriäisiä todella paljon. Mereneläviä ei ole aina kaikilla saarilla saatavilla siten kuin odottaisi, mutta Koh Chang täytti tässä suhteessa kaikki toiveemme.
Baari
Reissun neljäntenä iltana kävelimme illallisen jälkeen pitkin pimeää Klong Kloi -rantaa. Tien mutkassa, vähän hiekkarannan jälkeen, näkyi valoja ja kuului musiikkia. Tuolla täytyy käydä!
Seuraavana iltana lähdimme katsomaan, mistä musiikki oli peräisin. Löysimme täydellisen hippireggaesaaribaarin.
Hippireggaesaaribaari on jokaiselta thaimaalaiselta saarelta löytyvä baari, joka näyttää siltä, että se on nidottu kasaan rantaan ajelehtineista puupaloista, jossa myydään kotipolttoista viinaa, jossa on iltaisin joko nuotio ja/tai tulishow ja jossa haisee aina vähän kannabikselta. Se kerää joka ilta yhteen samat ihmiset: paikalliset pilvenpolttajat sekä saarelle kolme vuotta sitten jämähtäneet ulkomaalaiset.
Juuri tällainen oli tienmutkan pieni baari. Paikan omistaja oli todella mukava ja otti meidät avosylin vastaan. Pihassa loimotti iltaisin nuotio. Musiikki vaihteli livebändin soittamasta reggaesta Lykke Lihin ja The Black Keysiin. Täältä sai myös saaren parhaat Pina Coladat (kotipolttoisesta viinasta eli yadongista pysyimme kaukana).
Jos meidän ei olisi ollut pakko palata Bangkokiin, olisimme saattaneet juuttua tuijottelemaan iltanuotiota viikoiksi, ehkä jopa kuukausiksi.
Yöunet
Viikon puolivälissä vaihdoimme majapaikkaa saaren eteläpäätyyn. Korkeiden paalujen päälle rakennetut bungalowimme sijaitsivat omassa rauhassaan metsän kupeessa, noin viiden minuutin kävelymatkan päässä rannasta. Auringon laskettua ne kietoutuivat paksuun rauhoittavaan pimeyteen ja ainoa ääni joka kuului, oli ulkoseinillä kiipeilevien valtavien gekkojen huutelu.
En tiedä oliko syynä bungalowin iso ja mukava sänky, täydellisen pehmeät lakanat, gekkojen ääntely vai öisin ympäröivä täydellinen pimeys, mutta en ole nukkunut niin hyvin pitkiin aikoihin.
