It’s tiiime!
Rakastan joulua. Olen niitä ihmisiä, jotka aloittavat joulufiilistelyn melkein heti halloweenin jälkeen – enkä häpeä sitä yhtään. Vaikka aloittaisi kuinka aikaisin, joulu tuntuu silti aina vilahtavan liian nopeasti ohi.
Matkustamme yleensä joulupyhiksi Suomeen. Se on meille tärkeää, vaikka se tarkoittaa vuoden kalleimpia lentolippuja, täpötäyteen pakattua lentokonetta mennen tullen ja Suomen päässä ravaamista paikasta toiseen. Lisämausteena on tietysti täydellä teholla jylläävä flunssakausi, joka tuo reissuun oman pikantin lisänsä. Koska matkustaminen haukkaa joulustamme aina palan, on sitä edeltävä joulunodotusaika Bangkokissa meille erityisen arvokasta.
Voisi ehkä kuvitella, että suomalaisen olisi vaikea löytää joulutunnelmaa Bangkokissa. Ensimmäisinä täällä asuttuina vuosina ajattelinkin niin, mutta en enää – välillä pitää vain olla pikkuisen luova. Mikään ei tietenkään voita lumihankia, takkatulta ja saunaa, mutta olen pikkuhiljaa saanut täällä kasaan palaset, joista syntyy ihan kelvollinen joulumieli.
Meidän Bangkokin kodissa joulu syntyy koristeista ja ruoasta. Meillä on ikkunassa jouluvalot ja pöydällä aina iltaisin kynttilät palamassa. Olen rakastunut thaimaalaisen Wax Valleyn kynttilöihin, joista erityisesti Bangkok-niminen, voimakkaasti kanelilta tuoksuva kynttilä kuuluu ehdottomasti joulukauteen.

Varsinaisia jouluruokia emme Bangkokissa tee, mutta usein kuitenkin jotain ns. “talvisempaa”, esimerkiksi uunissa paahdettuja perunoita, porkkanoita, sipulia ja vaikka kanaa. Lisäksi tietysti juustoja ja pipareita – pipareita saa ainakin Ikeasta ja Villa Marketista. Glögiä en ole täältä kaupasta löytänyt, joten minulla on meneillään oman reseptin kehittely mehusta, mausteista ja vaihtelevista alkoholijuomista. (Toistaiseksi tulokset ovat vaihdelleet välillä “yllättävän hyvää”, “miksi tein tästä näin vahvaa” ja ”mitä tässä tapahtui”.)
Kotikotona Suomessa tärkeä osa joulupöytää on uunijuusto, joka tehdään itse – tai siis äiti ja täti tekevät. Täällä en tietenkään tuota herkkua saa, mutta olen keksinyt, että erään juustokaupan itse tehty, kova mutta ei kovin suolainen fetajuusto ajaa etäisesti saman asian, kun sen päälle laittaa voita ja paistaa uunissa.
Muutama vuosi sitten vietimme joulun kokonaan Bangkokissa – siis pyhät ja kaikki. Silloin tilasimme karjalanpiirakoita, porkkanalaatikkoa, kylmäsavulohta ja ruislimppua Etelä-Thaimaasta Dusty Gecko -nimisestä ravintolasta, jota pyörittää suomalainen kokki. Ruoat matkustivat päivässä tai parissa Nakhon Si Thammaratista Bangkokiin. Jos siis haluat ihan oikeita suomalaisia jouluruokia täällä, kannattaa kääntyä heidän puoleensa.
Kodin ulkopuolella joulutunnelmaa on Bangkokissa itse asiassa yllättävänkin helppo löytää, sillä täällä rakastetaan koristella paikat juhlaa kuin juhlaa varten. Ostoskeskukset ovat aina täynnä upeita joulukoristeita, ja monien eteen pystytetään valtava joulukuusi. Joululaulut soivat varmasti joka paikassa kyllästymiseen asti, kuten Suomessakin. Paitsi että minä en niihin kyllästy.
Bangkokissa on myös tosi paljon erilaisia joulutapahtumia, kuten joulumarkkinoita. Ne ovat minusta ihania, vaikka pakko sanoa, että kuuman hehkuviinin juominen 34 asteen lämpötilassa ei toimi, vaikka olisi kuinka paljon joulumieltä.
Olen tähän loppuun koonnut muutaman Bangkokin joulutapahtuman, jotka kiinnostavat minua – ja ehkä myös sinua, jos satut olemaan täällä päin!
Central World Christmas Village
Missä: Central World, Pathum Wan
Koska: 14.11.-6.1.’
Central Worldin jokavuotiset joulumarkkinat on tänä vuonna toteutettu yhdessä Disneyn kanssa. Markkinoilta löytyy ruokakojuja, Disney-tuotekauppoja sekä söpöjä valokuvausspotteja. Täällä on myös Kaakkois-Aasian isoin joulukuusi.
Saksalaiset joulumarkkinat
Missä: Goethe-Institut Thailand, 18/1 Soi Goethe, Sathorn 1
Koska: 29.-30. marraskuuta, klo 12.00-22.00
Liput: 100 thb Ticketmelon
Paljon ruokakojua, joista saa saksalaisia herkkuja aina hehkuviinistä alkaen. Lisäksi myynnissä joululahjoja ja koristeita.
Tähän tapahtumaan tarvitsee lipun. Niitä voi mahdollisesti ostaa myös portilta, mutta tapahtuma on ollut tosi suosittu, joten kannattaa ostaa etukäteen.
Joulukuusen valojen sytytys Baan Dusit Thanissa
Missä: Baan Dusit Thani, Sala Daeng
Koska: 3. joulukuuta, klo 18.00
Joulukuusen valojen sytytysseremonia, jossa St. Andrews International Schoolin oppilaat laulamassa joululauluja.
Tanskalainen joulubasaari (Danish Christmas Bazaar)
Missä: Gaysorn Urban Resort, 127 Gaysorn Tower
Koska: 6. joulukuuta, klo 11.00-18.00
Jouluruokia, jouluostoksia, Joulupukki, joulupianokonsertti ja paljon muuta.
Punaisen Ristin markkinat (Red Cross Fair)
Missä: Lumphini-puisto, Bangkok
Koska: 11.–21. joulukuuta, klo 11.00-22.00
Iso ja suosittu jokavuotinen tapahtuma, joka tosin ei ole varsinaisesti jouluteemainen. Yli sata myynti- ja ruokakojua eri puolilta Thaimaata sekä erilaisia esityksiä ja pelejä.