Olimme joku aika sitten taksissa matkalla kotiin jostain päin Sukhumvitia. Kello oli jo varmaan kolme aamuyöllä. Meillä oli ollut mahtava ilta: kävimme tuttumme ihanassa vegaaniravintolassa syömässä ja sitten kavereiden kanssa laulamassa karaokea.
Selasin hajamielisenä Instagramia, kun yhtäkkiä huomasin, että auton ympärillä oli jotain hässäkkää ja valoja. Emme olleet päässeet kovinkaan pitkälle, olimme jossain Thong Lon kohdalla.
Jaha, poliisiratsia. Tällaisessa emme olekaan aikoihin olleet.
Thong Lo -kaupunginosan poliisi on tunnettu siitä, että se järjestää hyvin aktiivisesti erityisesti viikonloppuöisin ratsioita. Näissä pysäytetään autoja ja mopoja, ihmisiltä tarkastetaan henkilöllisyystodistus – ulkomaalaisilta usein myös viisumi – ja sitten tutkitaan laukut ja taskut, josko sieltä löytyisi jotain laitonta. Me liikumme aika harvoin Sukhumvitilla, ja tämä oli itse asiassa vasta toinen kerta, kun meidät tällaiseen pysäytettiin.
Thong Lon poliisi saattaa kyllä pysäytellä myös jalankulkijoita ja ihan päiväsaikaankin – ainakin, jos herätät tietynlaista huomiota. Eräs tuttumme asui Thong Lo:ssa joitain vuosia sitten. Hän on tatuoitu mies, joka pukeutuu bändipaitoihin ja rikkinäisiin farkkuihin. Hän kertoi, että oli vaihe, kun poliisi pysäytti hänet joka ikinen päivä, kun hän oli jossain ulkona kävelemässä.
Poliisit osoittelivat automme sisään taskulampuilla ja avasivat oven osoittaen, että meidän pitää nousta ulos. Väitän, että meidät päätettiin tutkia, koska poliisi näki ikkunasta Juhanan eli nuoren miehen. Heidän kiinnostuksensa tuntui vähenevän, kun Juhanan perässä autosta astuikin 40-vuotias kukkamekkoinen nainen.
Viimeksi, kun olimme vastaavassa kohtaamisessa poliisin kanssa vuosia ja vuosia sitten, he tutkivat laukkumme todella tarkkaan. Muistan, että repustani löytyi joku pieni roskamytty, jonka poliisi tarkasti avasi. Jälkeenpäin kerroimme tapauksesta thaimaalaiselle ystävällemme ja hän oli asiasta varsin tuohtunut. Hän painotti, että näissä tilanteissa pitää olla tosi tarkkana: laukut ja taskut pitää aina avata itse ja näyttää niiden sisältö niin, ettei poliisille jää mitään mahdollisuutta sujauttaa niihin jotain.
Nyt minua puhutellut poliisi oli varsin mukava, kohtelias ja puhui hyvää englantia. Hän pyysi nähdä passini ja kysyi, mitä teen Bangkokissa ja kauanko olen täällä ollut. Sitten hän pyysi, että avaan käsilaukkuni, jonne hän vähän osoitteli taskulampulla, mutta ei koskenut mihinkään.
En ole lainkaan varma, ovatko nämä näin toteutetut ratsiat se keino, jolla tämän kaupungin turvallisuutta kohennetaan. On myös valitettavasti aivan yleistä tietoa, että kaikilla poliiseilla ei ole puhtaita jauhoja pussissa – pun intended. Tilanne oli nyt kuitenkin ihan asiallinen ja nopeasti hoidettu.
Meidät päästettiin menemään, ja palasimme autoon. Kuskimme istui siellä meitä odottamassa ja olen 100 % varma, että häneltä ei tutkittu mitään.
Tilanteen jälkeen mietin, että vaikka minä en siitä erityisemmin stressaantunutkaan, niin jos vaikka nuori turisti isketään aamuyöllä tilanteeseen, jossa yhtäkkiä ympärillä on hirveästi poliiseja ja joku osoittaa taskulampulla naamaan ja alkaa tutkia tavaroita kuin olisi rikollinen, niin kyllä siinä saattaa vähän jopa traumatisoitua.
Pari viikkoa myöhemmin istuimme jälleen autossa, tällä kertaa matkalla Khao Yaista takaisin Bangkokiin. Jossain pikkutien varrella oli taas poliiseja pysäyttelemässä liikennettä. Meidän edellä kulkenut auto ohjattiin tien sivuun.
Jaha, taasko tätä.
Poliisi kurkkasi meidän autoon sisään, näki 40-vuotiaan kukkamekkoisen naisen ja viittoi meidät jatkamaan matkaa.