Sinne meni maaliskuu. Se oli pääosin todella hyvä kuukausi ja nyt jälkeenpäin ajatellen tuntuu, että se kesti tosi kauan. Siis hyvällä tavalla. Johtuu varmaan siitä, että kuukauden aikana tuli tehtyä paljon kaikenlaista.
Maaliskuun alussa saimme Juhanan kanssa toteutettua pitkään to do -listalla olleen asian: kävimme viimeinkin MahaNakhonissa, eli yhdessä Bangkokin ikonisimmista rakennuksista.
MahaNakhon on 314 metriä korkea ja siinä on 78 kerrosta. Se ehti pitää muutaman vuoden Bangkokin korkeimman rakennuksen titteliä, kunnes Iconsiam-ostoskeskuksen yhteyteen rakennettu kerrostalo päihitti sen neljällä metrillä. Erityisen kiinnostavan MahaNakhonista tekee sen ylimmässä kerroksessa oleva lasilattiainen uloke, jossa voi käydä kävelemässä ja testaamassa omaa korkean paikan sietokykyä.
Lasisella lattialla yli 300 metrin korkeudessa kävely oli kauhistuttavaa ja hauskaa ja vähän yllättävänkin pelottavaa. Voisin hyvin mennä uudestaankin! Pääsylippu tuohon huvitteluun maksoi parikymmentä euroa. Suosittelen menemään aikaisin päivällä, jos ei ihan ihan ihan välttämättä halua nimenomaan päästä katsomaan auringonlaskua. Iltaisin väkeä voi olla tungokseksi asti ja lasiulokkeelle joutuu jonottamaan.
Maaliskuun toisella viikolla hyvä ystävä palasi muutamaksi viikoksi Bangkokiin ja toi mukanaan raikkaan tuulahduksen intoa ja energiaa. Oli ihana taas hengailla ihmisen kanssa, joka rakastaa – ja välillä vihaa – Bangkokia yhtä suurella intohimolla kuin minä.
Heti ensimmäisenä meillä oli ohjelmassa käynti Chatuchakin viikonloppumarkkinoilla. Ystävä yritti löytää kesäksi festarivaatteita ja minä oikeastaan ihan mitä tahansa vaatteita (vaatevalikoimani on sekä tylsä että niukka). Valitettavasti tuntuu, että Chatuchakista hävisi pandemian myötä paljon kiinnostavia kojuja ja tilalle tuli norsuhousuja ja Chang-paitoja. Kivahan siellä on edelleen kierrellä ja aina jotain tarttuu matkaan, mutta vaatteiden osalta valikoima on pääosin todella tylsä.
Ystävän “asioita, joita olisi vielä kiva tehdä Bangkokissa” -listalla oli myös käynti onsenissa, eli japanilaisessa kylpylässä. Olin tästä tosi innoissani, koska rakastan kylpemistä ja onsenissa käyminen on monesti käynyt mielessä. Yksin en ole kuitenkaan uskaltanut mennä ja sopivaa seuraa ei ole sattunut olemaan. Kylpytilat on jaettu erikseen miehille ja naisille – sillä ihmiset kylpevät pääasiassa alasti – eli esim. Juhanan kanssa en olisi voinut mennä.
Menimme Yunomori Onsen & Spa -nimiseen onseniin (Soi Sukhumvit 26). Sisäänpääsy maksoi 550 thb (n. 15e) ja sillä hinnalla sai kylpeä niin kauan kuin ikinä mieli teki. Meille annettiin rannekkeet, jotka toimivat avaimina pukuhuoneen kaappeihin ja kassit, joissa oli iso ja pieni pyyhe. Kassissa olivat myös pienet harsomaiset alusvaatteet, joita voi käyttää, jos täysi alastomuus ei tunnu hyvältä.
Kylpyaltaita oli kuusi erilaista. Yksi oli kylmäallas (17c) ja loput eri lämpöisiä kuuma-altaita (40-44c). Kylpeminen oli rentouttavaa, mutta myös yllättävän uuvuttavaa. Pitkä hengailu kuumassa vedessä sai pään tuntumaan vähän pökkeröiseltä ja nesteen saamisesta oli pidettävä hyvä huoli (vesihanasta sai juomavettä, myös oman pullon voi viedä mukana).
Onsen-kulttuuriin kuuluu ilmeisesti kylmän maidon/maustettujen maitojuomien juominen kylpemisen jälkeen. Me lähdimme juomaan viiniä.
Maaliskuu huipentui Bang Krachaossa järjestettyihin teknobileisiin. Bang Krachao on Bangkokissa sijaitseva 16 neliökilometrin kokoinen keinotekoinen saari, jota kutsutaan myös Bangkokin vihreäksi keuhkoksi. Myös siellä käyminen on ollut pitkään meidän listalla ja nyt se tavallaan tuli toteutettua. Normaalisti ihmiset tosin vuokraavat siellä pyörät ja kiertelevät saarta, me suuntasimme suorinta tietä bileiden tapahtumapaikalle, emmekä tällä kertaa nähneet sen enempää.
Bileet olivat aivan ehdottomasti odotusten ja melko kalliiden lippujen arvoiset. Siinä tanssiessa hyvän musiikin tahtiin pimentyvän taivaan alla mangrovemetsän kyljessä, tuli taas hyvin kiitollinen olo siitä, mitä kaikkea Bangkok on meille antanut.
