Ylihuomenna heräämme Suomessa. Olemme todennäköisesti/toivottavasti mökillä. Ulkona on lunta ja pimeää. Sisällä on lämmintä ja kynttilöitä. Aamupalapöydässä on ruisleipää, juustoa, bulgarianjugurttia ja pipareita.
Olemme siis lähdössä pariksi viikoksi Suomeen ja kyllä, olen haaveillut siitä yllättävänkin paljon. Tänä syksynä on ollut enemmän ikävä sinne kuin ennen. Odotan, että pääsen ruokakauppaan, ystävien kanssa Cellaan ja että en näe yhtään torakkaa kahteen viikkoon.
Ajattelin, että tähän vuoden viimeiseen postaukseen olisi kiva summata fiiliksiä Bangkokista nyt 3,5 kuukauden täällä asumisen jälkeen. Mutta jotenkin tuntuu, että en ihan saa otetta omista ajatuksista. Rakastanko edelleen tätä kaupunkia? Joo, joskus, en aina, välillä. Onko tämä edelleen se kaupunki, jossa kaikkein eniten haluan olla? Ehkä, en tiedä, joo, joskus, vaihtelee.
Syksyn paras asia täällä on ollut ystävien näkeminen kolmen vuoden tauon jälkeen. Olen ihan äärettömän onnellinen meidän pienestä porukasta, johon kuuluu maailman parhaita ihmisiä. Tilaa olisi kuitenkin uusillekin naamoille, sillä moni tuttu on lähtenyt pandemian aikana pois. Kutistunut kaveripiiri on ehdottomasti vaikuttanut negatiivisesti täällä viihtymiseen.
Olen tosi tyytyväinen, että sain lokakuussa aloitettua taas thaikielen opiskelun. Vaikka osaaminen on edelleen hirveän vähäistä, on ollut palkitsevaa, kun huomaa sanavaraston hiljalleen karttuvan. Toinen syksyn saavutus on ollut säännöllisen salitreenaamisen aloittaminen vuosien tauon jälkeen. Näkyviä tuloksia vielä odotellaan, mutta kroppa tuntuu niin paljon paremmalta.
Meidän asumisjärjestelyt menivät vähän eri tavalla, kuin olin ajatellut, ja siitä on ristiriitaisia tunteita. Pitkään haaveilin, että tällä kertaa meillä olisi reilusti enemmän tilaa ja iso parveke tai terassi. Mutta syystä ja toisesta ajauduimme asumaan perus kerrostalokaksioon. Iloitsen päivittäin talon hienosta kuntosalista ja uima-altaasta ja siitä, että kaikki toimii tosi hyvin, mutta usein kaipaan myös lisää tilaa ja parveketta, johon mahtuisi paljon kasveja.
Yleisesti elämä Bangkokissa on sujunut tosi mutkattomasti. Mitään suurempia vastoinkäymisiä tai haasteita ei ole ollut. Hiljalleen paraneva kielitaito (joka on siis ihan oikeasti edelleen varsin olematon) on ehkä auttanut sen verran, että mitään kovin turhauttavia tilanteita ei ole syntynyt. Jatkuva hälinä ja liikenteen meteli uuvuttaa joskus enemmän kuin ennen, toisaalta en ole kokenut oikeastaan minkäänlaista haastetta sopeutua kuumuuteen. Ehkä joku sellainen kuherruskuukausi (vuodet) tämän kaupungin kanssa on kuitenkin ohi. Elämä rullaa rutiinilla ja itseä täytyy välillä herätellä muistamaan, että hei, on aika ainutlaatuinen tilaisuus saada asua täällä, ja tämä on oikeasti ihan mieletön kaupunki.
Mutta tosiaan, kahden viikon tauko Bangkokista tulee tässä kohtaa todella tarpeeseen. Odotan tosi paljon, että pääsen Suomeen käymään. Odotan myös mielenkiinnolla, millaisella fiiliksellä sieltä palataan takaisin tänne. Pieni etäisyys usein auttaa näkemään asioita selkeämmin. Ehkä erityisesti, jos sitä etäisyyttä lähtee ottamaan keskelle pahinta talvea.
Ps. Rakkaat rakennusten jumalat, voisiko tuo viereinen työmaa valmistua seuraavan kahden viikon aikana. Kiitos.
