Nousimme taksista hotellimme (Victoria Hoi An Beach Resort) edessä Hoi Anin Cua Dai Beachilla. Kävelimme respaan, josta oli suora näkymä rantaan ja uima-altaalle. Vesi oli turkoosia, allasaluetta reunustivat tuulessa huojuvat palmut ja teiden varsia pinkkinä hohkavat kukkapensaat. Huokaisin onnesta, miten kaunista!
Kirjauduimme sisään ja kävelimme meidän huoneeseen. Huone, joka oli itseasiassa puolikas pienestä talosta, sijaitsi ihan rannassa. Siinä oli korkea katto ja pieni terassi. Meillä oli valtava sänky, kylpyamme kynttilöineen ja kylpyvaahtoineen ja ihana pieni ulkosuihku, jossa saattoi iltaisin peseytyessä ihastella tähtiä.
Seuraavat kolme yötä tätä luksusta!
Tämä taisi olla meidän yhteiselon ensimmäinen kunnon hotelliloma – poistuimme resortin ulkopuolelle tasan kerran. Siksipä Cua Dai Beachilta ei ole ihan kauheasti kerrottavaa.
Päivät menivät lähinnä joko uima-altaalla tai hotellin pienellä omalla rannalla makoillessa. Iltapäivällä siemailimme cocktailin tai kaksi allasbaarissa. Iltaisinkin söimme yleensä hotellilla. Päivät päättyivät vaahtokylpyyn tai viinilasilliseen terassilla, jossa bongailimme samalla katon rajassa juoksentelevia pieniä gekkoja.
Kerran tosiaan poistuimme hotellikuplasta ulkomaailmaan. Hotellin ruokalistalla ei ollut kauheasti mereneläviä ja rannan kalaravintolat kuiskuttelivat meille kutsuvasti. Valitsimme kartalta hyvät arvostelut saaneen paikan ja kävelimme sinne.
Ravintolassa oli yllättävän hiljaista: meidän lisäksi oli vain muutama pöytäseurue, ja me taisimme olla ainoat turistit. Viereisessä pöydässä näytti olevan jonkinlainen sukukokous: sen ympärillä oli ihmisiä vauvasta vaariin. Vaarit joivat shotteja ja kaikki kanniskelivat vauvaa vuorotellen.
Tilasimme katkarapuja, taskurapuja, kalaa ja munakoisoa. Viimeistä annosta pöytään asetellessaan meitä palvellut nainen kertoi vihjailevasti omistavansa myös räätälilikkeen lähistöllä. Vilkaisimme Juhanan kanssa toisiamme epätoivoisina: voi ei, aikoiko hän oikeasti jäädä myymään meille vaatteita kesken illallisen. Onneksi myyntipuhe jäi lyhyeksi, kun emme osoittaneet kiinnostusta tähän keskustelunavaukseen. Jatkuva myyminen oli ehdottomasti Vietnamin uuvuttavin puoli, vaikka ymmärrän, että erityisesti nyt pandemian jälkeen turisteista täytyy saada kaikki irti.
Yhtenä päivänä olimme reippaita ja suuntasimme hotellin kuntosalille, joka sijaitsi pienessä erillisessä rakennuksessa. Vastaanottotiskissä istunut nainen näytti rehellisen hämmästyneeltä, kun astuimme ovesta sisään. Pukuhuoneet olivat jokseenkin pölyiset ja kuntosalilaitteet eivät ihan uusinta uutta. Yhdessä nurkassa makasi kuollut torakka. Kaikesta huomasin, että kuntosali ei ollut paikan suosituin fasiliteetti.
Kuntosalin pienet puutteet olivatkin ainoa pikkuruinen vika koko Victoria Resortissa (ja hei kuka haluaa käydä salilla, kun on tullut lomalle neljän tähden rantahotelliin..?). Kaikki muu oli aikalailla priimaa ja viihdyimme paremmin kuin hyvin. Itse asiassa niin hyvin, että yritin ylipuhua Juhanaa, että jäisimme vielä yhdeksi yöksi – lauantai-iltana hotellilla olisi kaiken huipuksi ollut BBQ-buffet! Vetoomukseni ei kuitenkaan mennyt läpi.
Niinpä sitten perjantaina hyppäsimme taksiin ja ajoimme tämän reissun viimeiseen etappiin eli Da Nangiin.
