“Ihanaa olla kaupungissa!” totesimme Juhanan kanssa lähes yhdestä suusta kävellessämme pitkin Da Nangin katuja. Huen ja Hoi Anin jälkeen Da Nang tuntui tosi kodikkaalta: siinä oli ison kaupungin tuntua eikä se pyörinyt ihan samalla tavalla turismin ympärillä. Kadut olivat täynnä ihmisiä, kauppoja, kahviloita ja ravintoloita, eikä kukaan kiinnittänyt meihin mitään huomiota.
Da Nang oli meidän Vietnamin loman viimeinen ja kiireisin etappi. Kolme yötä kaupungissa hujahti ihan hetkessä, vaikka pakko myöntää, että tässä kohtaa pieni koti-ikävä alkoi jo vaivata (mitä meille, entisille reppureissulaisille on tapahtunut).
Lohikäärmesilta
Ensimmäinen asia, jonka saimme ruksittua yli meidän to do -listalta, oli Lohikäärmesilta.
Lohikäärmesilta (Dragon Bridge) on Da Nangissa Han-joen yli kulkeva silta, jonka keskellä kiemurtelee nimensä mukaisesti valtava kullankeltainen lohikäärme. Pimeän tullen se valaistaan upeasti ja viikonloppuiltaisin (klo 21.00) on tarjolla extraviihdettä, kun lohikäärme sylkee vuorotellen vettä ja tulta noin vartin ajan (siis Suomessa ei ikinä keksittäisi rakentaa mitään tällaista..).
Saavuimme Da Nangiin lauantaina, eli juuri sopivasti todistamaan Lohikäärmesillan spektaakkelia. Söimme illallista strategisesti joen lähellä tosi kivassa kalaravintolassa (josta kohta lisää) ja seurasimme, kun sillalle alkoi hiljalleen kerääntyä ihmisiä.
Vähän ennen yhdeksää lähdimme etsimään itsellemme sopivaa katsomopaikkaa. Ihmisiä tungeksi joka puolella, lapset söivät popkornia ja ilmapallomyyjät luovivat kaiken keskellä. Sillalla oli jo niin paljon porukkaa, ja päätimme olla tunkematta joukon jatkoksi. Sen sijaan kävelimme joen rantaan, josta näki vallan hyvin – ehkä paremminkin.
Itse show oli ihan hauska ja vetosi varmasti ainakin lapsiyleisöön. En kuitenkaan ihan kauheasti stressaisi, että Lohikäärmesilta pitää nähdä juuri viikonloppuna – se on iltavalaistuksessaan kaunis ihan joka ilta.
Rapuja, rapuja
Ruoan osalta meillä ei Da Nangiin saapuessa ollut enää juuri muuta toivelistalla kuin merenelävät –niitä voisimme syödä aina. Kaupungissa näytti olevan useita melko hyvät arvostelut saaneita seafood-paikkoja ja merkkailin niistä muutaman muistiin. Ensimmäisenä iltana kokeilimme ravintolaa nimeltä Ba Nam Seafood, koska se sattui olemaan sopivasti reitin varrella. Ja sehän olikin sitten niin hyvä, ettei tarvinnut muualle enää mennä.
Söimme Ba Namissa kahtena iltana. Istuimme kumpanakin samassa pöydässä ja meitä palveli aivan ihana symppis tarjoilija. Söimme katkarapuja, erilaisia kaloja, vihanneksia ja kaikkein tärkeimpänä: taskurapuja.
Nämä taskuravut painivat ihan eri sarjassa, kuin ne mitä olemme Thaimaassa syöneet. Niiden kuoret ja sakset olivat niin paksuja, että tarjoilijan piti purkaa koko ötökät meille valmiiksi työkaluilla. Käsin ei olisi ollut mitään toivoa.
Ainoa huono annos, jonka söimme – tai oikeastaan jätimme syömättä – oli aivan uskomattoman kuiva annos paistettua riisiä. Kaikkea muuta voin suositella. Syömään kannattaa mennä ajoissa, sillä ainakin viikonloppuisin ravintola oli seitsemän jälkeen aivan täynnä. Ja jos menette, antakaa sille kivalle tarjoilijalle paljon tippiä!
Valtava maailmanpyörä
Tehdessäni tutkimusta meidän Vietnam-reissua varten törmäsin videoon, jossa esiteltiin Da Nangissa olevaa Asia Park -huvipuistoa. Muuten puisto ei näyttänyt mitenkään kovin ihmeelliseltä, mutta yksi laite sai kiinnostukseni heräämään: 115 metriä korkea Sun Wheel -maailmanpyörä. Siihen oli päästävä! Vertailun vuoksi: Linnanmäen maailmanpyörä on 34 metriä korkea.
Suuntasimme Asia Parkiin sunnuntaina iltapäivällä. Pelkäsin, että valitsimme viikon ruuhkaisimman ajankohdan, mutta puitossa olikin yllättävän rauhallista. Jonotimme sisäänkäynnillä muutaman minuutin, jonka jälkeen kävelimme suoraa maailmanpyörälle.
Näkymät maailmanpyörästä olivat aivan mahtavat. Hiljalleen nousevan kopin kyydistä näki koko Da Nangin yli. Kierros kesti noin vartin ja pakko myöntää, että erityisesti sen korkeimmassa kohdassa vähän hirvitti – mutta enimmäkseen hyvällä tavalla.
Ba Na Hills
Da Nangin ykkösnähtävyys on ehdottomasti Ba Na Hills, joka on kokonaisuudessaan niin hämmentävä konsepti, että sitä on vähän vaikea selittää. Kyseessä on eräänlainen huvi/teemapuisto, joka on rakennettu korkealle vuoren huipulle. Tuolla paikalla on aikoinaan ollut ranskalaisten siirtomaa-aikana rakentama lomakeskus.
Ranskalaisuus on Ba Na Hillsillä edelleen läsnä, mutta ehkä enemmän sillai Disney-tyyppisesti.
Puistossa on ranskalaistyylisiä linnoja, valtavien kivisten käsien kannattelema Golden Bridge -silta, vuoristorata, puutarhoja, temppeleitä ja ravintoloita. Näiden sekaan on ripoteltu eurooppalaisia (?) taiteilijoita viihdyttämään ihmisiä akrobatia- ja tanssiesityksillä. Niin, ja ranskalaista musiikkia. Kuulostaako oudolta? Sitä se on. Mutta ehdottomasti kokemisen arvoista.
Parasta koko Ba Na Hills -kokemuksessa oli köysirata, joka kuljettaa vierailijat alhaalta 1,5 kilometriä ylös puistoon ja takaisin (ranskalaiset siirtomaaherrat sen sijaan kuulemma menivät vuorelle paikallisten kantamina, kuinkas muuten…). Olisin voinut istua koko päivän ihailemassa upeita maisemia: toisessa suunnassa kumpuilevia vuoria ja syvän vihreää metsää ja toisessa kauempana siintävää kaupunkia ja merta. Pelkästään tämä ajelu oli koko sisäänpääsymaksun (35e) arvoinen.
Toinen puiston kohokohta oli Golden Bridge -silta, jonne poikkesimme heti ensimmäisenä saavuttuamme puistoon kahdeksan jälkeen aamulla. Silta oli jo tuohon aikaan aivan täynnä ihmisiä, mutta se ei poistanut – no ainakaan kokonaan – paikan maagisuutta. Kultaista siltaa kannattelevat kiviset kädet näyttävät siltä, kuin ne olisivat olleet paikallaan vuosisatoja. Tylsä todellisuus tosin on, että silta on valmistunut 2018.
Käväisimme sillalla vielä uudestaan iltapäivällä siinä toivossa, että tungos olisi vähän hellittänyt ja saisimme otettua parempia kuvia. No joo, ihmisiä oli ehkä vähän vähemmän, mutta sillan päälle oli laskeutunut pilvi, joka peitti sen lähes kokonaan (hienon näköinen sinänsä). Saatiin me muutama ihan ok selfie meistä kahdesta – ja taustalla Etelä-Korean lippuja liehuttavasta ryhmästä.
Vietimme puistossa viitisen tuntia. Jos meillä ei olisi ollut etukäteen sovittua kyytiä takaisin hotellille tietyllä kellonlyömällä, olisimme jääneet varmaan vielä muutamaksi tunniksi lisää. Näkemättä jäi ainakin ranskalainen viinikellari (ja oliko siellä oikeasti viiniä?).
The end! Se oli siinä se Vietnamin-reissu. Saimme juuri ja juuri survottua reppuihin kaikki loman aikana hankitut ostokset ja hyppäsimme tyytyväisinä taksiin kohti lentokenttää. Hyvä loma, mutta nyt oli kiva mennä kotiin!
