Kodin etsintää ja tulvivia katuja

Viime aikoina olen ajatellut…

Asuntoja

Oman kodin löytäminen on ollut tässä nyt päällimmäisenä mielessä. Meillä piti olla niin selvät sävelet: olin tehnyt jo Suomessa paljon, paljon tutkimustyötä ja löytänyt kolme täydelliseltä tuntuvaa kerrostaloa. Ajattelin, että helppo nakki, sen kun valitsemme parhaan päältä. Mutta sittenpä kävikin niin, että yksi näistä taloista on toivottoman täynnä, yksi ei sittenkään miellyttänyt sijainnin kannalta ja kolmas, niin no, itse asiassa senkin sijainti alkoi jostain syystä mietityttää, mutta se roikkuu vielä pelissä mukana.

Ykkösvaihtoehtona on nyt yksi ihan vastavalmistunut kerrostalo, joka on tavallaan tosi näppärä, mutta myös aika kallis ja tosi vilkkaalla kadulla. Ja sitten osa minusta ilmeisesti kaipaa lisää hankaluuksia elämäänsä ja haluaisi etsiä jonkun sympaattisen talon, jossa olisi paljon tilaa ja piha tai ehkä kattoterassi. Ja varmaan myös torakoita ja käärmeitä ja vuotava katto.

LINE-appia

LINE on Thaimaan suosituin pikaviestiäppi – saman tyyppinen kuin WhatsApp. Välillä myös tuntuu, että se on kertakaikkiaan ainoa hyväksyttävä viestintäkanava. Suomessa kun on tottunut hoitamaan kaikki vähänkin viralliset asiat sähköpostilla, niin pikkuisen on tuntunut hassulta, että vaikka kiinteistövälittäjät haluavat keskustella nimenomaan LINEssa. Monet vielä ovat siellä jollain todella epävirallisella “Boss_baby_99” -tyyppisellä nimimerkillä. Keskusteluissa on myös ihan tavallista käyttää söpöjä emojieita ja tarroja.

Tulvia

Bangkokiin on viime viikkoina osunut todella rankkoja ja pitkään kestäneitä sateita. Tämä on näkynyt pahasti tulvivina teinä ympäri kaupunkia ja viranomaiset ovat varoitelleet, että pahinta ei vielä edes ole tämän vuoden osalta nähty. Somessa on kiertänyt mm. video, jossa joku tyyppi vesilautailee pitkin katuja ja toinen video, jossa hauta-arkut olivat lähteneet kellumaan tulvaveden mukana. Meidän asuinalue on tulvilta säästynyt – kai tämä osa sitten on juuri sen verran korkeammalla, että vesi ei niin tänne jämähdä. Rankkasateiden (suuri) mahdollisuus täytyy silti ottaa jokapäiväisessä elämässä huomioon.

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Navigate